8.8.2017

Mint Securityn sponsoroimat maantiepyöräilijät valmistautuvat kilpailuihin

Mint Securityn sponsoripyöräilijä, Markus, kertoo kisavalmistautumisesta

Työ on alkanut jo vuosi sitten

”Ville sai myytyä idean Mastersien MM-kisoista viime vuonna ja pienten kartan tutkimissessioiden jälkeen päätimme lähteä syksyllä 2016 Puolaan karsintoihin. Kaudella 2016 tavoite oli tempo cupissa, joka tarkoitti sitä, että kausi oli jo valmiiksi pitkä, joten kuntoa ei tarvinnut yrittää jatkaa pitkää ”ylimääräistä”. Karsinnoissa sai jo pientä maistia suuren maailman meiningistä; tiet oli suljettu ja osallistujamäärä laskettiin tuhansissa. Maantieltä tuli lunastettua kisalippu jopa helposti, sen sijaan aika-ajossa jäin sijan päähän odottelemaan villiä korttia joka varmistui hyvissä ajoin ennen Ranskan matkaa.”

Kunnon kohotuksen aikataulutuksen haasteet

”Aikaisempina vuosina kunto on ajoitettu perinteisesti niin että se on kohdillaan jo keväällä, mutta tällä kertaa samanlainen lähestyminen ei oikein toimi kun MM-kisat on vasta elokuun lopulla. Ville nuorempana masterina päätyi siihen että aloitetaan keväällä kovaa kovan talven jälkeen ja sitten nostetaan siitä tasoa koko ajan… mutta itselleni keski-ikäisenä masterina sama ohjelma tarkoittaisi ylikuntoa ja burn outtia. Tämän ongelman ratkaisin palkkaamalla itselleni ammattivalmentajan ja nyt Sari Saarelainen on vastannut noin vuoden ajan harjoitusohjelmasta. Käytännössä nyt on menty pari kuukautta jäljessä edellisestä vuodesta ajaen kevyitä peruskuntolenkkejä samalla kun joukkuetoverit ovat jo ajaneet kovia vetoja. Muutenkin ohjelma on pitänyt sisällään enemmän matalatehoisia lenkkejä ja salitreeniä kuin aikaisemmin. Tämä on näkynyt erityisesti pidemmillä lenkeillä positiivisena kehityksenä, 2-3-4 tunnin tehot ovat nousseet samalla kun sykealueet ovat laskeneet.”

Kun Suomen kesä ei riitä

”Keskikesällä kun Suomen kilpailukausi on tauolla kävin Mallorcalla kahden viikon leirillä ajaen sekä pitkiä lenkkejä että kovia mäkivetoja viikkotuntimäärän lähennellessä kolmeakymmentä. Normaali viikko on pitänyt sisällään 8-14 tuntia pyöräilyä ja salia.”

Kalusto kuntoon

”Tälle kaudelle on panostettu myös kalustoon, maantiepyörä vaihtui Larunpyörässä sähkövaihteiseen Focukseen joka on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi. Tämän lisäksi aika-ajopyörän asentoa on optimoitu mm. velodromilla erilaisissa mittaussessioissa, joilla onkin saatu ”ilmaista vauhtia”.”

(Kuvat: Markus)

Sponsorituki kohdistuu elokuussa Ranskan Albissa ajettavaan Union Cycliste Internationale 2017 Gran Fondo World Championship -maantiepyöräilykilpailuun.

Kaikki uutiset
[post_grid id="2127"]
[post_grid id="2432"]
@mintsecurityfi

ota yhteyttä

Pyydä rohkeasti lisätietoa. Vastaamme todennäköisesti nopeammin kuin osasit kuvitella.